返回顶部

[其它武术] 行氣玉佩銘

[复制链接]
鐵冰心 显示全部楼层 发表于 2015-3-20 08:40:34 |阅读模式 打印 上一主题 下一主题
行氣玉佩銘Xíngqì yùpeìmíng
Kierrätä qìtä - jadekiven kirjoitus
Noin vuodelta 400 eaa. oleva kaiverrus on vanhin tunnettu ja säilynyt kirjoitus qìgōngista. Tiānjīnin luonnontieteellisen museon (天津博物館) hoivissa oleva alkuperäinen teos on kaiverrettu 12 tahoiseen, sylinterimäiseen jadekappaleeseen. Kappale on 52 mm korkea ja läpimitaltaan 34 mm. Aluksi koruksi oletetun esineen on arveltu olevan myös qìgōng-harjoituksissa käytetyn kepin pää. Esineen todellisesta käytöstä tai tarkoituksesta ei kuitenkaan tiedetä.
Jadeen kaiverrettu teksti pitää sisällään Dūmài ja Rènmài kanaviin keskittyneen qìgōng-harjoitusten ytimen. Näin ollen se on samalla konkreettinen näyttö qìgōngin vanhasta iästä ja pitkästä, kohtalaisen yhtenäisestä perinteestä.
Kaiverruksen todellisesta sisällöstä ollaan kiistelty. Etenkin tulkinta muutamista merkeistä on vaihdellut eri tutkijoiden kesken. Esimerkiksi kolmas merkki on tuntematon ja sen on oletettu olevan varhainen muoto syvää tarkoittavasta merkistä, joka nykyään kirjoitetaan 深. Merkin alaosassa oleva puu-radikaali ei kuitenkaan ole ollut aikaisemmin jadekirjoituksessa nähdyn kaltainen. Merkille on esitetty myös vaihtoehtoa 吞. Todennäköisempää on, että merkki on aikaisempi muoto merkistä 穾 tai 內.
Teoksesta yleisesti esitetty modernisointi on seuraava:
行氣深則蓄蓄則神神則下下則定定則固固則萌萌則長長則退退則天天基舂在上地基舂在下巡則生逆則死
Kyseisessä modernisoinnissa on toistettu merkkejä, joka on tehnyt lauseista kokonaisia ja helpommin luettavia.


Alkuperäinen teksti


Oletettu muunnos klassiseksi kiinaksi
行氮內則復則神則下則定則固則明則長則退則天基舂在上地基舂在下順則生逆則死

Muunnosta tehtäessä on lähdetty liikkeelle yleisestä modernisoinnista ja analysoitu jokaisen merkin osat käyttäen hyväksi esimerkiksi Dr. L. Wiegerin teosta Chinese Characters: Their origin, etymology, history, classification and signification.
Lisäksi kaikki merkit on tarkistettu käyttäen hyväksi Richard Searsin kiinankielen etymologia -tietokantaa.


Xíngqì yùpeìmíng käännös
Kierrätä qìtä
Sisällä pysyessään se uudistuu
[Uudistumista] seuraa henki (shén)
[Hengestä] seuraa laskeutuminen [alimpaan eliksiirikenttään]
[Laskeutumisesta] seuraa pysähtyminen
[Pysähtymisestä] seuraa pysyvyys
[Pysyvyydestä] seuraa kirkkaus
[Kirkkaudesta] seuraa jatkuvuus
[Jatkuvuudesta] seuraa palaaminen
Näin Taivaan perusta työstetään ylhäällä
Maan perusta työstetään alhaalla

Tämän seuraamisesta seuraa elämä
Vastavirtaan menemisestä seuraa kuolema



Sanasto
xíngliike, kulku, kierto, eteneminen
dànDàn tarkoittaa nykyään ilmaa ja happea. on yksi vanhempi muoto merkille , joka tarkoitaa qìtä.
nèisisälle, sisäinen, sisään, sisäpuoleinen
seurata jostakin, seuraus, sitten, (viittaa edelliseen lauseesen)
uudelleen, palautuu, uudistuu, toistaa
shénhenki, henkinen olento, epätavallinen, mysteerinen, sielu, jumalallinen olemus
xiàalas, alla, toinen, alempi, syvä, matala, alaspäin, myöhempi
dìngasettaa, päättää, järjestää, asettaa paikoilleen, asettaa aloilleen, pysäyttää
kova, kestävä, vahva, kiinteä, varma, pysyvä
míngkirkas, puhdas, selkeä, loistava, valo, ymmärtää, visio, nähdä
chángpitkä, jatkuva, ikuinen, pysyvä, täydellinen, kehittyä, pitkäikäinen
退tuìpalata, vetäytyä, peräytyä, väistyä, kieltäytyä
tiāntaivas, taivaallinen, päivä, kosmos
perusta, perusteet, pohja
chōnghakata kuoria irti viljasta, hakata, myllätä, puhdistaa, työstää
zài-ssa, jossakin, olla jossain, sijaita, olla riippuvainen jostain, olla olemassa
shàngpäällä, yllä, ylempi, nousta, ensimmäinen, edellinen
maa, paikka, perusta
shùnseurata, kulkea mukana, totella, alistua, sopiva, järjestää
shēngsyntyä, synnyttää, elää, kasvaa, itää, kehittyä, tuottaa
vastakohta, vastustaa, takaperin, kulkea vastavirtaan, pettää, kapinoida
kuolla, kuolema, jäykkä, kankea, taipumaton, ylittämätön, läpäisemätön

Sivua päivitetty: 03.07.2010 19:57


這是外囯人对中国文物的研究...原文转貼

来自群组: 劍膽琴心及談詩論武

精彩评论2

鐵冰心 显示全部楼层 发表于 2015-3-21 12:40:09
參考資料解讀:
1. 郭沫若《奴隸制時代》,人民出版社,1972
2. 龐明《氣功探邃.出土文物--行氣玉珮銘淺釋》,北方婦女兒童出版社,1988
3. 呂直《行氣玉佩銘實為古法行氣養生術》,載於《養生月刊》 2010年第04期。
4. 宋書功 <戰國時期房中學著作----《行氣銘玉杖飾》>,載於《中國性科學》月刊2009年第5期。


https://www.nasue.com/forum.php?mod=viewthread&tid=68163&extra=page%3D1
鐵冰心 显示全部楼层 发表于 2015-4-8 20:19:28
华夏智能气功创始人庞明的解释:
练气功是改善、促进、增强真气在体内运行的状态,从而达到祛病延年的目的(各种特异功能也是在此基础上,通过一定的锻炼而产生的)。练气功的入门方法很多,其中比较稳妥的方法之一,是从中宫入手。
《行气玉佩铭》所载方法(行气),开始意念集中于中焦——中脘部。中焦是气血生发之所,通过细而深长的呼吸运动,可以激发中焦的功能,如是气血的生发必然旺盛,中焦产生了热感,说明真气已温煦充沛于中焦,这就为练气功奠定了气血的基础。尔后,呼吸运动逐渐加深,热感也逐步下降,延伸到下焦。下焦是真气发生之所,不仅供给、调剂真气的运行,而且对真气有翕摄作用(深则蓄.蓄则伸.伸则下)。此段时间,意念集中于丹田、气海处。该处是“五脏六腑之本,十二经之根,呼吸之门”(难经)。神定于此则精不摇而固,精固则化生真气使之日充,于是小腹部热感逐渐形成热气团,气团日益增大,内压亦日趋增长(下则定.定则固.固同萌.萌则长)。气团增长到一定程度就自然沿任脉下行,冲开阴蹻库——会阴穴,而后退行督脉,撞开三关,上达于脑(长则退.退则天)。如是则精化气,气化神,神位于上元脑海,主宰一身之生生化化。而人体从外界摄取的营养物质,则“味归形,形归气,气归精”,精存于下焦而为生身之本,这一规律顺之可以长生,逆之则中寿而死(天几舂在上.地几舂在下.顺则生.逆则死.)

声明:以上资料謹供参考

您需要登录后才可以回帖 登录 | 注册

本版积分规则

纳速健身网成立于2006年8月,是国内优秀健身运动网站,现拥浏览人数超30万。网站是集养生、武术、太极拳和健身气功等多种健身项目于一体的多功能交流平台。平台提供大量优质的教学视频、伴奏音乐(太极拳晨练音乐,广场舞音乐,健身气功音乐)、图文教程、运动科普和经验分享,为健身爱好者提供完善的运动指导平台。
  • 纳速QQ群乙:151815303
  • 纳速QQ群丙:79104490
  • 微信交流群:微信好友搜索【nasuwang】加小纳微信进群交流健身知识,备注【纳速】
  •                     或者扫描页面底部右侧二维码添加小纳微信>>>
  • 微信公众号

  • 微信群客服交流

  • Copyright © 2006-2021, 纳速健身网. | | 辽ICP备13002388号-1 辽公安网备21050202000005号公安网备号 纳速武术-乙 QQ